28. touko, 2020

Mielen tyyneydestä

Tässä joku päivä kuuntelin radiosta mielenkiintoista keskustelua mielen tyyneydestä, mielenrauhasta ja ylipäätään ihmisen kyvystä (tai kyvyttömyydestä) sietää epävarmuuksia myös vaikeuksien ja poikkeusaikojen oloissa. Juuri nythän me elämme vielä ainakin jonkinlaisessa epävarmuudessa koronan suhteen ja näyttää siltä, että juuri epävarmuudesta ja sen sietämisestä on tullut yleinen käytöntö, uusi normaali.

Tuo em. radion keskusteluohjelma käsitteli kreikkalaisen filosofi Plutarkhoksen (45-125 jaa.) esseetä Mielen tyyneydestä, jonka Juhana Torkki on vastikään suomentanut. Teosta lukiessa on huomioitava konteksti eli Plutar­khos liikkui sujuvasti roomalaisten valtaapitävien parissa, mutta yhtä lailla myös kreikkalaisen kulttuurin ja filosofian piirissä. Hän suuntasi kirjoituksensa hyväosaiselle lukevalle yleisölle. Siis ennenkaikkea  hyväosaisille ja miehille. Huono-osaisia olivat tuohon aikaan varsinkin orjat ja naiset, joista kaiketi vain harvat osasivat lukea kirjoittamisesta puhumattakaan.

Tämä - maskuliinisuus - näkyy myös uuden suomennosvalikoiman esseissä, joissa pohditaan sellaisia ongelmia kuin kuinka hillitä vihaansa, kun omat orjat käyvät hermoille: ”Kuka meistä on niin julma, että ruoskii ja kurittaa orjaa, jos tämä viisi tai kymmenen päivää sitten käräytti ruoan, kaatoi pöydän tai vastasi kutsuumme liian hitaasti?” Mielen hallinta on siis tärkeää: itsehillintä on todellista miehekkyyttä, ja vastakohtana Plutarkhos tuo esiin vihan ja into­himojen valtaan joutuneen ihmisen, jonka viha ”ei ole jalo­syntyistä eikä miehekästä eikä siinä ole mitään suurta eikä ylevää”. Plutarkhos pyrkii kasvattamaan lukijoitaan irti, nyky­termein ilmaistuna, toksisesta maskuliinisuudesta.

Plutarkhos valittaa miehistä, jotka ”tukistavat pieniä lapsia, raivoavat naisille ja katsovat oikeaksi rangaista hevosia, koiria ja muuleja”. Antiikin hierarkkisessa yhteiskunnassa vihaa saattoi purkaa orjiinsa: ”Armottomat ja kärttyisät ihmiset puolestaan tunnistat heidän orjiensa kasvoista, polttomerkeistä ja kahleista.”

Kun lukee Plutarkhoksen tekstiä ikään kuin peilikuvana nykypäivästä voi vain ihmetellä, miten vähäinen on sivistyksen taso edelleen, miten vähän olemme ottaneet opiksi historian saatossa. Vaikka meillä tänä päivänä on erilaiset käytänteet, pelit, vempaimet ja google, hyvin hitaasti me kuitenkin loppujen lopuksi kehitymme ja sivistymme. Edelleen meillä on "polttomerkit ja kahleet", tosin niiden nimi on vaihtunut, edelleen liian monet joutuvat kärsimään läheisväkivallasta ja edelleen monet eläimet joutuvat kohtaamaan käsittämätöntä julmuutta ihmisen taholta.

Plutarkhoksen mukaan myös uteliaisuus on sielun sairaus ja yhteydessä kateuteen ja pahansuopuuteen, ja tähänkin paheeseen auttaa itsehillintä. Hän kehottaa lukijoitaan suuntaamaan tiedonhalunsa hyödyllisiin aiheisiin: ”Entä jos kiinnostuisit siitä, mitä on taivaassa, maassa, ilmassa ja meressä?” (Lähde: HS,9.5.2020) 

No, tähän aikaan vuodesta on helppo seurata Plutarkhoksen oppeja ja kiinnostua esimerkiksi ympäristön kauneudesta. Meistä suomalaisista sanotaan usein, että olemme kateellista kansaa. En oikein osaa ottaa tuohon kantaa, mutta onneksi kaikkeen ei tarvitsekaan ottaa. Kuitenkin aurinko paistaa kaikille samalla tavalla ja siksipä juuri nyt ei kannata pohtia liian tarkoin mielen mustia syövereitä. Kuka viisas sanoikaan, että "kaiken, jonka voit tehdä huomenna, kannattaa siirtää ylihuomiselle". Eikö se näin juuri ole?

Raija Westergård

päivätoiminnan ohjaaja, Aurinkorinne

raija.westergard@hameenkyro.fi