Lapsuuden itsesuojelukeinot

21. marras, 2022

Lapsuuden itsesuojelukeinot

Luin vastikään atikkelin kirjailija, psykoterapeutti Anja Snellmanista otsikolla "Olen ottanut lapsuuden itsesuojelukeinot käyttöön". Juuri tuohon otsikkoon tartuinkin ja aloin lukemaan, että millaisia keinoja Snellman tässä oikein tarkoittaa? Artikkeli on julkaistu noin parisen vuotta sitten Kotiliesi-lehdessä, mutta minä en ole tätä juttua ennen lukenut.

Olen menneinä vuosina lukenut muutamia Snellmanin kirjoittamia kirjoja ja aina olen pitänyt lukemastani. Hän kirjoittaa sanoilla, jotka heti ymmärrän ja pääsen nopeasti kiinni teoksen ns. punaisesta langasta. Valitettavasti aina näin ei ole, joskus koko kirja saattaa olla alusta loppuun aivan käsittämätön, mutta en tiedä, onko se kirjailijan syy. Myös lukijalla saattaa olla vaikeuksia kirjoitetun ymmärtämisessä. 

Muistan muuten nyt erään kirjallisuuspaneelin, jota seurasin sivusta. Eräs panelisti kertoi käsilläolevasta kirjasta, että "yritin oikein todella lukea teosta niin, että eikö yhtäkään sivua ole, jossa ei ole mainittu v-alkuista sanaa". En halua tässä kertoa kirjasta ja kirjailijasta sen enempää, mutta tällaistakin voi olla. 

Mutta siis palaan aiemmin mainitsemaani Anja Snellmanin artikkeliin. Hän kertoo mm. erityisherkkyydestään: "Vasta runsaat kymmenen vuotta sitten, istuessaan terapeutin opintoihinsa kuuluvalla luennolla, hän kuuli ensimmäisen kerran erityisherkkyydestä. – Se on joillakin ihmisillä esiintyvä synnynnäinen neurologinen ominaisuus. Tunnistin sen itsessäni. Erityisherkkyys tuottaa muun muassa toiseuden tunteita. En ole koskaan kokenut kaipuuta laumaan. En viihdy ryhmissä, joissa korostuu yhdenmukaisuus. Koen ne painostavina."

Tartun tuohon "en ole koskaan kokenut kaipuuta laumaan", koska juuri tämä tuntuu minusta itsestänikin kovin tutulta. On tietysti olemassa laumoja ja "laumoja", mutta pääsääntöisesti olen kokenut itseni kaikissa laumoissa toiseksi tai ainakin olen tuntenut voimakasta toiseutta ymmärtämättä, että mistä se voi johtua. Olen vuosia sitten kirjoittanut toiseuden kokemuksista amerikansiirtolaisuutta käsittelevässä tutkimuksessani, mutta toiseus omalla kohdalla on eri asia, liian lähelläolevaa kokemuksellisuutta, jolle ei löydä välttämättä sanoitusta.

Anja Snellman on suunnilleen ikäiseni ihminen ja kai juuri siksi ymmärrän hänen tekstiään ja osaan lukea sitä tavallaan myös omasta näköalastani: "Joskus tekemättä jättäminen on tarkoituksellista. Aina hän ei jaksa mennä sinne, missä muisti on lyhyt. – Olen ottanut lapsuuden itsesuojelukeinot käyttöön. Vedän luukut kiinni, uppoudun lukemiseen ja liikun metsässä."

Juuri näin. Joskus tekee todella hyvää vetää "luukut kiinni" ja uppoutua vaikka lukemiseen tai johonkin muuhun itselle mieluisaan tekemiseen. Kaikilta tietenkään se ei onnistu tuosta vaan, on työelämä, perhe ja monet velvoitteet, mutta jokaisen tulisi löytää oma keinonsa selviytyä, koska tämä aikakausi todellakin koettelee ihmistä monella tavalla. 

Raija Westergård

Jaa tämä sivu